Aamuliikenteessä Porvoosta Helsinkiin, manasin kyllä lumen. Kolareita riitti matkalla. Mieli olisi tehnyt jäädä kotiin. Ja kotiin päästyäni ryömin lumessa kotiin ja ihmettelin, että aura ei ollut katsonut tarpeelliseksi piipahtaa tiellämme tai pihallamme. Ehkäpä auraaja odottaa torstaihin, että kaikki valuu alas, niin pääsee kerralla.
Samoin kuin Tarja etelässä mekin. Nyt on saatu nauttia puhtaasta maisemasta. Moottoriteidenkin varret on valkoiset vielä. Maisemat on ihanat talviset. Ihana kuva puutarhastasi. Nautitaan talvesta.
Aamuliikenteessä Porvoosta Helsinkiin, manasin kyllä lumen. Kolareita riitti matkalla. Mieli olisi tehnyt jäädä kotiin. Ja kotiin päästyäni ryömin lumessa kotiin ja ihmettelin, että aura ei ollut katsonut tarpeelliseksi piipahtaa tiellämme tai pihallamme. Ehkäpä auraaja odottaa torstaihin, että kaikki valuu alas, niin pääsee kerralla.
VastaaPoistaKivasti lunta siellä ja hieno kuva.
VastaaPoistaNiin valkoista, niin puhdasta. Silmä lepää maisemassa.
VastaaPoistaItse asun myös Etelä-Suomessa ja kyllä on ollut mukavaa, kun maisema on pysynyt puhtaan valkoisena tähän asti. Ja lisää lunta saa tulla :).
VastaaPoistaSamoin kuin Tarja etelässä mekin. Nyt on saatu nauttia puhtaasta maisemasta. Moottoriteidenkin varret on valkoiset vielä. Maisemat on ihanat talviset. Ihana kuva puutarhastasi. Nautitaan talvesta.
VastaaPoista