Tomaateiksi valitsin kaksi punaista ja yhden keltaisen lajikkeen. Kasvihuonekurkku on yleensä tuottanut hyvän sadon, joten istutin sitä kaksi taimea.
Tomaattien kanssa on parina vuonna ollut hieman epäonnea - yhtenä vuonna viikon poissaolon aikana kasteluautomaatti hukutti tomaatit veteen ja toisena vuonna pääsato kypsyi vasta aivan loppusyksystä ja ensimmäinen pakkasyö vei sadon kokonaan. Toivotaan, että tänä vuonna kaikki sujuu paremmin...
Kurkut |
Tomaatti |
Rhododendronkin aloitti kukintansa. Viime vuonna kukinta jäi jostian syystä kokonaan väliin, mutta tänä vuonna vahinko otetaan näköjään takaisin! Suunnitelmissa on hankkia pari uutta rhodon taimea tämän seuraksi.
Komea kukka! Oletko kokeillut piimää kasvualustan happamena pitämiseen vai onko paikka luonnostaan sopiva rhododendronillesi?
VastaaPoistaKiitos! En ole käyttänyt piimää, mutta käytän rhodolannoitetta kasteluvedessä, joka luultavasti hoitaa saman asian. Voisin toki joskus kokeille piimälläkin :)
Poista